Kotia kohti

Huh, huikea matkamme alkaa tulla päätökseensä.

Pari viimeistä päivää New Yorkissa olemme ottaneet melko iisisti.

Olemme käyneet mm. hengailemassa Keskuspuistossa. Satuimme siellä myös John Lennonin muistomerkille ja Pikkukulkija pääsi taas poseeraamaan.

Olemme myös nauttineet ehkä ihanimman kermaiset pehmikset ikinä yhdestä kaupungin lukuisista jäätelöautoista.

Eilen, viimeisenä kokonaisena päivänämme New Yorkissa, kävimme MoMA:ssa. Pikkukulkija osoitti jälleen riemastuttavaa taiteentulkintakykyä: eräänkin abstraktin maalauksen kohdalla kuvasi näkevänsä miesjoukon ruokapöydän ääressä, mutta: "Ei niillä kyllä juhlat ole. Tahtoivat hirven, mutta saivat poron."

Tässä vaiheessa, kun olemme lentokentällä odottamassa pääsyä Helsingin koneeseen, rohkenee jo tuulettaa kuinka olemme selvinneet viisi ja puoli kuukautisen reissumme odottomattoman terveinä. Allekirjoittanut joutui tosin viettämää Pekingissä yhden päivän hotellihuoneessa vatsataudissa ja kärsi Fidžillä pari päivää yleisestä voimattomuudesta ja A oli pari päivää pienesti kuumeinen Balilla. Suurin osa mukaan varatuista lääkkeistä on siis pian kulkenut turhaan maailman ympäri, samoin haavanpuhdistusaineet ja rakkolaastarit :-) Henkemme ja terveytemme ei ole missään vaiheessa tuntunut olevan uhattuna. Omaisuutemmekin vain kerran, kun aamuyöllä Vietnamin Ho Chi Minhissa ohi ajaneen skootterin kyydissä istuja yritti puolihuolimattomasti napata K:n puhelimen tämän kädestä, onneksi siinä onnistumatta.

Pakkaamisessakin taisimme onnistua aika hyvin. 55- ja 65-litraisiin reppuihin on mahtunut mainiosti meidän kolmen vaatteet talvitamineista helleasuihin. Jotain ylimääräistäkin on tullut raahattua mukana, kuten jo mainittuja lääkkeitä ja pientä ensiapupakkausta. Mitään suuria hankintoja matkalla ei ollut tarkoitus tehdä, emmekä ole tehneetkään. Pian koulun aloittavalle Pikkukulkijalle tosin ostettiin reppu San Franciscosta ja siihen hänelle on kyllä kertynyt vähän matkamuistojakin kannettavaksi :-)

Nyt on siis edessä vielä yksi yö koneessa ennen kotiinpaluuta. Olemme noin 52 000 kilometrisen matkamme aikana yöpyneet yli seitsemässäkymmenessä paikassa: 

hotelleissa, motelleissa, junissa, lentokoneissa, (-kentälläkin,) laivassa ja matkailuautossa. Seuranamme on ollut joskus torakoita, gekkoja, hiiriä ja yksi rottakin, mutta lutikoilta tai muilta verenimijöiltä olemme onneksi säästyneet.

Maailmanympärimatkamme on siis ollut todella onnistunut edellä kuvailtujen asioiden suhteen, mutta erityisesti sen suhteen mitä kaikkea olemme saaneet nähdä ja kokea!

New York

Reilussa viidessä tunnissa lensimme Seattlesta mantereen halki New Yorkiin. Puolessa tunnissa olimme taksilla lentokentältä Manhattanilla ja siitä neljänkymmenenviiden minuutin päästä Times Squarelle hotellillamme...

Neljän ensimmäisen päivän aikana olemme ehtineet nähdä ja kokea täällä jo melkoisesti. 

Länsirannikon runsaan autoilun jälkeen on ollut hienoa päästä taas kulkemaan jalan. Toisaalta tunnustimme toki heti alkuun kaupungin suuruuden ja omien voimiemme ja aikamme rajallisuuden, ja hankimme metrokortit. 

Olemme käyneet kävelemässä Manhattanin High Linella, entisellä rautatiellä joka on sittemmin kunnostettu vihreäksi kävely- ja virkistysalueeksi. Vähän samaan tapaan kuin Baana Helsingissä. 

Metrollakin siis olemme matkustaneet, kuten kuvasta näkyy. East Villagessa pysähdyimme hetkeksi katselemaan katukorista. Aiemmin olimme nähneet vain tyhjiä koripallokenttiä ja arvelleet elokuvista ja TV:stä saadun kuvan aina pelattavista korttelimatseista olevan fiktiota vaan :-) 

Pikku Italia oli pienoinen pettymys, ravintolat vaikuttivat turistisyöttölöiltä vailla mitään autenttisuutta ja isossa osassa muissa katutason liiketiloissa tuntui olevan matkamuistomyymälöitä. Läheinen China Town oli tunnelmallisempi litsejä, rambutaneja ja durianeja myyvine hedelmäkauppiaineen, kiinalaisine apteekkeineen ja kuivakalamyymälöineen. Pikaisesti kävimme katsastamassa myös Wall Streetin, samoin yhden New Yorkin kuuluisimmista pilvenpiirtäjistä, Flatiron buildingin eli Silitysrautatalon.

Hotellivaraukseemme kuului liput Rockefeller Centerin näköalatasanteelle. Olimme jo unohtaneet asian, sillä olimme tehneet kaikki New Yorkin varaukset jo reilusti yli puoli vuotta sitten, asian ilmeneminen oli siis mukava yllätys.  Valitsimme mennä sinne puolisen tuntia ennen auringonlaskua, jotta näkisimme Manhattanin sekä päivänvalossa, että iltavalaistuksessa. Ajoitus oli oikein hyvä ja maisemat ylhäältä kaikissa valoissa huikeat!

Seuraavan aamun Vapaudenpatsaan lippuvaraukset eivät olleet päässeet unohtumaan. Olihan meillä jopa liput kruunuun jonne pääse vain 365 henkilöä päivässä. Ja onneksi olikin, oli nimittäin todella huikeaa kivuta patsaan sisällä kapeita kierreportaita ja päästä lopulta katsomaan maisemaa kruunun pikkuisista ikkunoista!

Kävimme myös katsomassa 9/11 muistomerkkiä ja ensimmäistä jo valmista tuhoutuneiden tornien tilalle rakennettavista neljästä uudesta WTC-rakennuksesta. Iskun uhrien muistolle rakennetut kaksi vesiputousallasta olivat mielestämme onnistuneen tyylikkäät ja kauniit.

Saman päivän illaksi meillä oli liput baseballpeliin. Kyseessä oli New York Mets vastaan Los Angeles Dodgers ottelu. Meillä oli erinomaiset paikat lähes täpötäydessä katsomossa, mutta sekään ei pelastanut pelin hidastahtisuudelta ja suoranaiselta tylsyydeltä... Lyöjät osuivat harvakseltaan palloon, eivätkä näyttäneet edes yrittävän juosta pesälle palamatta. Mutta hodari maistui katsomossa ja pelin jälkeen ilmeni, että New Yorkin liikennelaitos osaa todella järjestää kyyditykset matsista palaaville: moni muukin meni metrolla, mutta silti olimme hyvin pian takaisin Manhattanilla, ilman sillit purkissa -tunnelmia.

Kuten jo tuli mainittua, sijaitsee hotellimme aivan Manhattanin hulinoiden ytimessä Times Squarelle. Ja hulinaa tuntuisi riittävän kaikkina aikoina. Paikalliset töihin menijät vaikuttaisivat välttelevän paikkaa, sillä tungoksesta ja poukkoilevista ihmisistä huolimatta kaikilla  tuntuisi Times Squarella olevan leppoisan kiireetön meininki, lomatunnelma siis.

Yksi päivistämme täällä New Yorkissa kului lähes kokonaan vierailuun Diana Krallin konsertissa Philadelphiassa. Eihän matka sinne ole pitkä (n. 150 km), mutta ensimmäinen puolimailinen vuokra-autolla vei Manhattanilla puoli tuntia... Itse Philadelphian kaupungista emme nähneet kuin kuvan kaupunkisiluetin, mutta illan päätähden Philadelphian filharmonikkojen säestämänä näimme ja kuulimme erinomaisesti, olihan meillä superhyvät paikat aivan ensimmäisillä riveillä. Konsertin aikana oli valokuvauskielto, mutta on meillä tämä yksi salakuva laulajattaresta kuitenkin...

Ruokajuttuja on blogissa ollut viime aikoina aika vähän. Täältä New Yorkista täytyy kuitenkin kertoa parit pizzajutut. Olemme käyneet Yhdysvaltain ensimmäisessä pizzeriassa, jo vuodesta 1905 toimineessa Lombardi's Pizzassa syömässä oikein oivallisen napolilaistyylisen ohutpohjaisen pizzan. (Tässä maassahan harrastetaan useasti paksumpia pohjia jotka eivät ole niin makuumme.) Toinen vierailumme kohde on ollut Di Fara Brooklynissä. Siellä saimme tilauksen teon jälkeen hengailla pari tuntia kadulla odottamassa kutsua sisälle syömään. Paikan paakari oli pyöritellyt pizzoja jo kunnioitettavat 50 vuotta, eikä ole suostunut pikaruokaistamaan tuotettaan. Tarkkaillessamme nyt jo yli 70-vuotiaan miehen työskentelyä huomasimme ettei edes juusto ollut valmiiksi raastettuna, vaan hän raastoi juustot erikseen joka pizzalle, vaikka tilauksia oli siis koko ajan jonossa.

Kaupunkikävelyillämme olemme myös piipahtaneet Union Squarella ihastelemassa torikauppiaiden juuresten väriloistoa.

Myös upeaa Brooklynin siltaa olemme käyneet katsomassa ja kulkemassa. Lukuisten muiden kanssa: kapeahkolla jalkakäytävällä oli monin paikoin ruuhkaa selfie-keppien kanssa tien tukkivien turistien takia. Puolessa välin siltaa seisoskeli kaiteeseen nojaillen nuori mies suuren kukkakimpun kanssa, lienee odotellut treffiseuraa, ehkä jopa kosinta mielessä..? Emme jääneet tilannetta tarkkailemaan, joten emme tiedä mitä tapahtui, mutta toivottavasti kaikki meni hyvin :-)

Siltaromantiikka jäi siksikin, että meillä oli liput Lion King -musikaaliin Broadwayn Minskoff teatterissa. Tämä Disneyn tuottama esitys oli aivan huikea. Lavastus, puvustus, tanssi, musiikki, laulu, valot ja kaikki oli todella upeaa! Pikkukulkijakin kuvaili illan esitystä mahtavaksi super-huperiksi. Ja illan päätteeksi maistui vielä hodari :-)

Seattle ja road tripin päätös

Road tripimme alkaa lähestyä loppuaan ja olemme saapuneet Washingtonin osavaltioon. Täällä pääkohteemme on Seattlen kaupunki. Olemme majoittuneet Red Lion hotelliin hieman Seattlen ulkopuolelle. Täällä voi aamupalavohveliinsakin saada leijonan kuvan. Ja nauttia sen sitten kertakäyttölautaselta... Lähes poikkeuksetta on hotelleissamme Yhdysvalloissa ollut aamiaisella kertakäyttöastiat ja -aterimet. Toisinaan ei edes pahviset, vaan sellaiset styroksinkaltaiset. Järkyttävät määrät jätettä syntyy meidänkin aterioinnistamme, vaikka pyrimmekin hakemaan täydennykset samoihin kippoihin ja kuppeihin. Myös huoneissa olevien kertakäyttöisten juomamukien kääriminen yksittäin muoviin tuntuu aivan karsealta, puhtautta tai sen tuntua sillä kai halutaan hakea... 

Muitakin huomiota on hotellien varustelusta tullut matkan varrella tehtyä. Vietnamissa esimerkiksi oli joka tason paikassa ainakin hammasharja ja pieni tahnatuubi (eikä siis välttämättä edes saippuaa), tämä kertonee suuhygienian asemasta kulttuurissa! Vietnamhan on ollut matkallamme ainoa maa jossa olemme nähneet ksylitolipurkkaa myynissä, lähes joka kiskassa, ja vieläpä Suomen hammaslääkäriliiton suositteluilla purkin kyljessä. Koska matkasimme Vietnamista Singaporeen (missä purkka siis on kiellettyä) emme rohjenneet ostaa purkkaa varastoon. Jälkikäteen ajatellen olisi ehkä pitänyt... Olin saanut sullottua reppuihimme melkoisen satsin ksylitolipastilleja Suomesta, mutta ne loppuivat sitten jo Balilla. Ja eihän ole salaisuus, että allekirjoittanut on vähän fanaattinen näitten ksylitolihommien kanssa, eli on ollut totuttelemista ksylitolittomassa maailmassa. Vaan onneksi tiedän, että kotona on monta purkkia valmiina odottamassa paluutamme! 

Mutta siis takaisin huomioihin hotellien varustelusta, Australiassa oli aina tarjolla hiustenhoitoainetta, kuontalon pitäminen kauniissa kuosissa lienee siis ollut sikäläisittäin tärkeää. Yhdysvalloissa taasen on aina ollut kahvinkeitin huoneessa (oikea suodatinkone siis, ei mitään vedenkeitin pikakahvi settejä), ja kaksi kertaa hauskan merkkistäkin:

(Emme löytäneet yhdysvaltalaisen valmistajan verkkosivuilta selitystä nimelle.)

Ja sitten Seattlesta. Jo kaupunkia autolla lähestyessämme eteemme avautui kaupungin siluetin lisäksi epätavallisen kaunis satamamaisema. Allekirjoittanut ihastui erityisesti punaisiin nostokurkiin :-)

Kaupungin kuulu maamerkki Space Needle häviää jo korkeudessa monille Seattlen toimistorakennuksille, jotka onneksi kuitenkin sijaitsevat kauempana, ja torni pääsee omassa ympäristössään edelleen kunnolla oikeuksiinsa. Kuvassa näkyy myös lentokone, mikä on hyvin osuvaa, sillä Seattlen yllä on ollut havaittavissa merkittävän paljon lentoliikennettä. Harmaa rakennelma kuvan alaosassa taasen on osa EMP museota. 

Kyseisessä museossa oli parhaillaan meneillään Star Wars -elokuvien rooliasujen näyttely. Olin lukenut näyttelystä Helsingin Sanomista joskus tammikuussa, ja olihan se sitten nähtävä :-)

Kuhiseva Pike Place Market oli Seattlessa myös katsastettava. 1900-alusta toimineelta markkinapaikalta löytyy kala-, vihannes- ja kukkakauppiaiden sekä käsityöläismyymälöiden lisäksi nykyään myös turistikrääsään erikoistuneita kojuja. Kahviloita ja ravintoloita on toki myös runsaasti. Alavasemmalla poseeraamme A:n kanssa ensimmäisen Starbucksin edessä. Sisään asti emme läkähdyttävässä kuumuudessa halunneet jonottaa, jono kun oli jopa pidempi kuin aikoinaan Helsingissä Akateemisen kulmalla! Viron venäläisen perheen vuonna 1992 avaamaan - ja sittemmin suureen suosioon ja maineeseen nousseeseen - Piroshky, Piroshky piirakkamyymälään päätimme kuitenkin jonottaa. Ja ei mennyt jonotus hukkaan: valitsemamme liha-juusto-, kaali-sipuli- ja marsipaanipiiraat olivat kaikki todella hyviä.

Tämän viimeisen Seattleen budjetoidun päivän olemme käyttäneet lähinnä hotellilla löhöilyyn. Ei etteikö kaupungilla varmasti olisi paljon mielenkiintoista tarjottavaa, mutta ehkä tässä on pientä väliaikaista matkaväsymystä ilmassa... 

Länsirannikon reilun 4900 kilometrin road tripimme tullessa nyt päätökseen, ja meidän lentäessä huomenna aamulla New Yorkiin, julkaisen tämän kuvakollaasin matkan varrella testaamistamme pikaruokapaikoista :-) alunperin uskoin siitä tulevan laajemman, mutta päättäväisen valikoiva Pikkukulkija johdatti meidät muutamiin paikkoihin useammallekin uusintakäynnille: kanaburritolle Taco Belliin, juustohampurilaiselle Jack in the boxiin ja pehmikselle McDonaldsiin.

Erityismaininnan saa In-n-Out Burger. Ketjulla on ravintoloissaan esillä simppeli, vain kolmen eri hampurilaisen menu. Yrityksen verkkosivuilta löytyy kuitenkin "Not so secret menu", jonka tarjonnan tuntemalla voi tilata muutamia muitakin vaihtoehtoja, kuten kuvan sämpylättömän "Protein style" hampurilaisen. Edelleenkin perheyrityksenä toimivan ketjun 40-luvulla perustaneen Harry Snyderin lempielokuvassa etsitään aarretta ristikkäin kasvavien palmujen juurelta, tästä johtuen ravintoloiden ulkopuolelle on usein istutettu kaksi palmua ristikkäin, mekin näimme niitä useasti.

Pikaruoka on yllättävän edullista. Kaupoissa sitä vastoin olemme hämmästelleet vihannesten ja maitotuotteiden korkeita hintoja. Maissisiirapilla ja -tärkkelyksellä kyllästetyt höttöelintarvikkeet taasen ovat edullisia, etenkin isoissa pakkauskoissa. Että tiukalla budjetilla tässä maassa voi olla vaikea hankkia muuta kuin ravintoköyhää ruokaa...

Oregon, osa 2

Seuraavaksi siirryimme siis taas Tyynenmeren rantamaisemiin. Automatkaillessa monet upeat maisemat lipuvat ohitsemme ja tallannamme ne mieliemme muistikirjaan, tai K on niin edistyksellinen, että hänellä on mielen muistikortti :-) Toisinaan sentään kuitenkin pysähdymme jaloittelemaan. Majakat ovat meille melkoisia vetonauloja ja saavatkin yleensä enemmän aikaamme ja huomiotamme. Alla ensin Heceta Head Florencen kaupungin lähistöllä ja toisena Cape Meares. Jälkimmäinen on Oregonin rannikon pienin - ja söpöin - majakka, kävimme siinä myös sisällä tutustumassa.

Cape Kiwanda dyyneineen ja Pelican Brewery -panimoineen oli ehdottomasti myös pysähdyksen arvoinen. Siellä bongasimme ravunkuoren jonka kuviossa näkyy mielestämme selvästi härän pää. Lienemmekö vielä rodeo-moodissa, vai osuuko se muidenkin silmään?

Sää oli Cape Kiwandassa aurinkoinen, muttei tosiaan lämmin - yhden oluen saattoi ulkona nauttia, mutta uiminen ei olisi tullut mieleenkään. Kukaan meistä ei ole käynyt Havaijin jälkeen meressä uimassa, ei edes Etelä-Kaliforniassa. Vesi vaan tuntuu liian kylmältä :-)

Vaan olipa sitten taas aika suunnata sisämaahan. Nyt ajalimme Columbiajoen varteen Cascade Locksiin. Siellä sijaitsee K:lle Wild -elokuvasta (Reese Witherspoon) mieleen jäänyt Bridge of the Gods. Siksi oikeastaan menimmekään sinne. Onnistuimme saamaan hotellihuoneen joki- ja siltanäkymällä.

Sillan lisäksi kylä tarjosi pakallisen Thunder Island -panimopubin, mikä tarkoitti oluita kauniissa puitteissa. Ravintolalta oli myös oiva mahdollisuus bongailla vastarannalla kulkevia hurjan pitkiä tavarajunia. Paljoa emme ole tässä maassa junaliikennettä aiemmin havainneet, mutta täällä Columbiajoen molemmin puolin kulkivat tavarajunat tiheään ja junanpillit soivat tuon tuosta.

Alueella on myös paljon marjan-, hedelmien- ja viininviljelyä. Sattuimme sopivasti kirsikoiden satokauteen. Myös karhunvatukkahommat jatkuivat Cascade Locksissa, siitä minulla on todisteena melkoisen naarmuiset käsivarret, puskat kun ovat todella hanakoita tarttumaan ja raapimaan.

Columbiajoen maisemissa on lukuisia vesiputouksia, ja seuraavana aamuna suuntasimmekin vesiputouskierrokselle. Kuvissa Horsetail Falls ja Multnomah Falls.

Alueella näimme myös monia kauniisti sammaloituneita tienvarsimuureja.

Columbiajoen rannoilla näimme myös alkuperäisasukkaiden kalastuslaitureita (kuva alla vasemmalla). Muutenhan alkuperäiskansasta ei matkallemme ole paljoa havaintoja osunut. Toki olemme huomanneet lukuisten kasinoiden tienvarsimainokset, niitä saavat ymmärtääkseni pyörittää Oregonissa vain alkuperäisheimot.

Ylemmässä kuvassa oikealla on jokimaisemaa Crown Point -näköalapaikalta. Ja alemmassa purjelautailijoita joella, yhdessä paikkaa niitä näytti olevan vedessä jopa ruuhkaksi asti.

Seuraavanakin yönä majoituimme puolisattumana elokuvasta tuttuun maisemaan. Nimittäin Timberline Lodgeen Mount Hood -vuoren tuntumaan. Hotellilla on kuvattu Hohto -kauhuelokuvan ulkokohtauksia. Eikä ole pitkäkään aika, kun kotona katsoimme tuon - minun edellisen kerran liian nuorena katsomani - elokuvan. Elokuvasta tuttu fasadi siis vahvisti päätöksen yöpyä paikassa.

Meidän huoneemme ikkunasta avautui hieno vuoristomaisema Mount Jeffersonin suuntaan (vuori näkyy kaukaisena alemassa kuvassa).

Timberline Lodgen lähivuorella, Mount Hoodilla voi hiihtää ympärivuotisesti: nytkin rinteiden lumilaikut olivat sakeanaan laskijoita.

Pikkukulkija testasi paikan nimikkokaakaon, ja olipa se herkullisen näköinen, maistiasiahan siitä ei jostain syystä muille herunut. Hotellissa pääsimme myös vähän tutustumaan bernhardinkoira Heidiin.

Vuosina 1936-38 rakennettu hiihtomaja oli ihastuttava myös sisustuksellisissa yksityiskohdissaan.